Istun tässä kaulahuivi kaulassa ja mietin.
Eilinen ei ollut äärettömän erikoinen. Mutta haluan sen takaisin.
Päiväksi elämisen taakka nostettiin hartioiltani ja vaan olin. En murehtinut. Sain hengitettyä.
Ei sitä edes silloin tajunnut miten ihanaa oli. Vasta kun huomaa eron,
huomaan miten paljon parempi oli olla.
Tuollaiset ihmiset kuuluisivat jokapäiväiseen elämään. Eivät vain erikoistilaisuuksiin.
Hei ihmiset. Tulkaa tänne. Halaan teitä, enkä päästä koskaan irti.
Tein virheen.
Päästin teidät menemään ja lähdin yksin pois. Itketti. Nähdään taas joskus.